Borrelioosi Blogi


Kokemuksia naturopaattisesta hoitolinjasta II
17.4.2013, 13:24
Filed under: Uncategorized

”Päivin kertomus naturopaattisesta hitolinjasta sai kauan odotettua jatkoa!”

 

Olen nyt toteuttanut BCA-klinikan luontaishoitoa n. puolisen vuotta. Olo vaihtelee edelleen välillä sangen vaikea – melkein oireeton. Olo myös kohenee usein melko nopeasti, jos siinä tulee notkahdus.


Runsas kuukausi hoidon aloittamisesta alkoi ruokailun jälkeen tulla rajuja kipuja, jotka muistuttivat sappikivistä kärsivien kipukohtauksia. Niitä helpotti ns. sappiruokavalio, mutta kokonaan se ei kipuja poistanut. Paino putosi 8-10 kiloa 6 viikossa, koska en uskaltanut kipujen pelossa syödä juuri mitään.

Terveyskeskuksesta määrättiin jättiannostus happosalpaajaa, koska ”sinulla on närästys, et vain tiedä miten se ilmenee, kyllä se voi tuollaistakin olla”. No jaa, ei siitä apua ollut.  Itse asiassa nämä kivut loppuivat, kun lopetin happosalpaajat ja aloitin erittäin laadukkaiden maitohappobakteerien sekä ruoansulatusentsyymien ja suolahappotuotannon l i s ä ä j ä n käytön. Saksalainen lääkäri totesi, että kyseessä voisi olla kipu, joka aiheutuu borrelian infektoidessa kahta suurta hermoa, kuulemma sitä tapahtuu usein hoidon yhteydessä.

Makuaistini katosi noin kuukauden luontaishoidon jälkeen. En tiedä oliko kyseessä borrelian aiheuttama oire vai hoidon aiheuttama muutos. Borrelia voi infektoida/viedä vaikka kaikki aistit. Epäilen kuitenkin, että tällä kertaa kyseessä olisi näistä luontaislääkeaineista yksi, jolla tunnetaan myös tällainen seuraus. Päätin ottaa tilanteesta hyödyn irti: kun mikään ei maistu miltään on helpompi pudottaa painoa, kun ruoka ei tuota mielihyvää. Makuaisti on nyt useamman kuukauden jälkeen pääosin jo palannut takaisin, kilot onneksi eivät.

Toinen jalkaholvini kipeytyi n. 2kk hoidon jälkeen. Se oli niin kipeä, että en juuri kävelemään päässyt. En mennyt lääkäriin, sillä arvelin syyksi bartonellan aktivoitumista hoidon seurauksena ja että kipu menisi ohi kuten muutkin oireet aina. Ja niinhän se runsaan kuukauden kuluttua ohi menikin.

Samoihin aikoihin jalkaholvioireen kanssa ilmeni myös psykiatrinen oire, jonka lääkärini kertoi olleen bartonellan aiheuttama. Jos olisin lähtenyt hakemaan tähän oireeseen apua suomalaisen terveydenhuollon puolelta oletan, että tulos olisi ollut: ”Krooninen sairastaminen ja kipuilu aiheuttaa masennusta ja mielenterveyden häiriöitä.” Ahdistuneisuus ja aggressiivisuus voi toki vaivata tällaisessa elämäntilanteessa, mutta onko se syy vai seuraus ja mistä se on seuraus: elämäntilanteesta vai infektioista vai mahdollisesti molemmista?

 

Mielestäni edellä mainitulla psykiatristyyppisellä oireilulla ei ole kohdallani mitään tekemistä masennuksen kanssa. Jaksan sairastamisestanikin kiskoa huumoria irti ja elämä jaksaa kiinnostaa ja innostaa. Turvaverkkoni elämässä on vahva ja talouteni ei ole vain omassa varassani. Miksi masentuisin? Ja miksi tämä krooninen sairastamiseni ja kipuiluni aiheuttaisi vain noin 1-2 vkon ajan kerrallaan oireilun, joka vailla lääkitystä haihtuu tiehensä, vaikka sairastaminen ja kipu jatkuu? Tämäkin oire on nimittäin aina ilmaannuttuaan häipynyt. Näin kävi tälläkin kertaa.

Kuinkahan paljon on ihmisiä psykiatrisessa hoidossa, joita vaivaakin joku infektiosairaus? Mitä enemmän koen näitä erilaisia oireiluja, sitä enemmän tulee mieleen miten paljon Lymen&oheisinfektioiden kohdalla onkaan virhediagnooseja ja sitä myöten vääriä lääkityksiä ja turhaa inhimillistä kärsimystä. Tietenkään tämä ei tarkoita, että kenenkään kannattaisi vain odotella ja katsella, jos tulee psykiatrista oireilua. Tauteja on maailma väärällään, kaikki ei ole borrelioosia ja lääkityksistä on monelle vähintään oireenmukaista apua.

Maksa-arvot, jotka on kontrolloitu kolme kertaa, ovat olleet normaalit elleivät suorastaan alhaiset. Näin ollen esim. reumapoliklinikan enteilemä maksantuhovisio (”ei missään tapauksessa mitään luontaislääkkeitä, meillä oli täällä 1980-luvulla nainen, joka käytti niitä ja joutui maksansiirtojonoon, niin siinä sitten käy”) ei ole toteutunut ainakaan näillä luontaislääkkeillä.

 

Luontaishoidossa hienoinen riesa on otettavien kapseleiden suuri päivittäinen määrä (tinktuurat olivat kätevämpiä mielestäni). Se on tosin nyt vähentynyt, kun olen voinut laittaa tauolle useimmat lisäravinteet vitamiini- ja kivennäisainetasojen korjaantumisen myötä. Alaselkä vaivaa, mutta olen istunut liikaa ja ollut liikkumatta, mikä on korjattavissa. Olen havainnut, että borrelioosi puskee usein näkyviin ns. heikosta kohdasta, johon on jossain vaiheessa tullut aiempi muu vaurio. Samoin borrelioosin kukoistuskausi alkaa usein ajallisesti pian sen jälkeen, kun elimistö on ylikuormittunut stressin tai jonkin traumaattisen kokemuksen myötä, ne kun ovat omiaan laskemaan immuunipuolustusta. Näin ollen henkinen jaksaminen ja stressin työstäminen rakentavasti on tärkeä oppia.

 

Rahan kuluminen on harmillista, etenkin kun sairastaminen ei ole kovin hyvä tulonlähde… Rahaa palaa jatkuvasti näihin (luontais)lääkkeisiin eivätkä (Saksan) kontrolliverikokeetkaan ilmaisia ole. Mikään hoito ja lääkitys ei missään ole ilmaista, oli se kotimaista tai ulkomaista, yleistä tai yksityistä. Kela tyrmäsi kaikki korvaushakemukseni ulkomailla saadusta sairaanhoidosta, joten olen tervehdyttänyt itseäni täysin omakustanteisesti.

Sain helmikuun alussa ensimmäisten kontrolliverikokeiden tulokset BCA:sta. Ensimmäisen kerran testit sieltä olivat selkeästi positiiviset borrelioosin osalta. Olen yllättynyt, että hoidolla on ollut näinkin nopeita vaikutuksia. Myös CD57 -arvoni, jolla klinikka seuraa immuunipuolustuksen kuntoa, oli noussut=parantunut.


Välillä mietin onko luvassa ”suo siellä, vetelä täällä” -tilanne. Eli kun immuunipuolustus aktivoituu, se hyökkääkin myös omia kudoksiani vastaan? Jos se ei ”löydäkään” näitä ovelasti piiloutuvia bakteereita, jotka pakenevat solujen ja kudosten sisälle? Riittävätkö luontaishoidot tai mikään lääkitys estämään tehostuvan immuunipuolustuksen kääntymisen omia kudoksiani vastaan? Onko seuraus tästäkin hyvästä yrityksestä autoimmuunitauti?

 

Toisaalta olen mielestäni saanut melko paljon palautetta piristymisestä ja kunnon kohentumisesta ja näin itsekin koen, kun tarkastelen jaksoa hoidon aloittamisesta tähän päivään. Jaksaminen ja innostuneisuus on parantunut ja suunnittelen aktiivisesti tulevaa. Olen myös aloitellut keikkaluontoisesti töitä, mikä sekin on piristänyt. Kesäkuussa lähettänen seuraavat kontrolliverikokeet Saksaan.

 

Valitettavaa on, että vaikka minulle ei ole tarjolla mitään hoitoa Suomesta kotimaisen diagnoosin puuttuessa ja oireilun jatkuessa, ja vaikka suomalainen lääketiede ei hyväksy pitkiä antibioottikuureja borrelioosiin, luontaishoidosta terveydenhuollossa kertominen on erittäin riskaabelia. Sen jälkeen potilasta saatetaan pitää uskomushoitoihin luottavana hörhönä, jolla oloon (niin sairauteen kuin terveyteen) vaikuttaa lähinnä kuvitelma ”jonkin” vaikutuksista elimistössä. Luulisi hoitavan tahon ilahtuvan, että en halua niitä arveluttavia ab-hoitoja, joiden tehosta ja sivuvaikutuksista ei vallitsevan näkemyksen mukaan ole takeita vaan yritän toipua sen sijaan lisäravintein ja tutkitusti hyvin siedetyin luontaishoidoin.


Kukaan ei voi sadan prosentin varmuudella sanoa mikä tähän borre-riiviöön tehoaa. Pikemminkin tuntuu ainoastaan siltä, että se taho, joka sen ”täysin varman tiedon” väittää omaavansa, on varmuudella väärässä. Varmuuden vaikutelma on silti monen tahon tavoite, koska paniikkihan tästä muuten puhkeaisi! Kyseessä on huomattavasti kerrottua yleisempi erittäin monimuotoinen sairaus, joka voi viedä niin fyysisen kuin henkisen toimintakyvyn ja pahimmassa tapauksessa hengen eikä tehoavasta lääkityksestä ole täyttä varmuutta ja diagnosointikin on melko lailla vaikeaa. Voisi spekuloida, että on toivottavampaa antaa ihmisille diagnoosi, jolla on ”hyväksyttävän” sairauden status (kuten MS tai reuma) ja johon on jonkinlaisia (oireita vähentäviä) lääkityksiä olemassa. Useimmat pitkään selittämättömästi oireilleet ovat kiitollisia, kun selitys löytyy, olipa se lopulta oikea tai väärä. Kuka tässä lopulta mistään mitään varmaa tietää?

 

Suomalainen terveydenhuolto ja sen lääkärikunta on kyllä kohdallani yrittänyt ja tehnyt sen mitä osaa, ymmärtää ja pystyy, ei ole juurikaan valittamista. Asiat nyt ovat kuten ovat, ja näiden tautien diagnosoinnista ja hoitolinjoista ollaan kovasti eri mieltä niin meillä kuin maailmalla. Mielestäni pahin ongelma on vastaanotoilla harjoitettava sokea usko ELISA-testin luotettavuuteen borrelioosin diagnostiikassa ja vähäinen tietämys oheisinfektioista ja niiden merkityksestä borrelioosin hoidossa. Tähän olisi saatava muutos.