Borrelioosi Blogi


Alituinen aaltoliike

Piikittömän viikon jälkeen koittaa taas perhoshetki.  On vaaleanpunaisen vitamiinicocktailin aika!  Tavallaan odotammekin jo tippasessiota ja mukavaa hoitajaamme, joka pistää tipan ammattitaidolla vaikka ”suonettomaan” käteen.  Viikko on ollut toisaalta vapauttava, toisaalta huolestuttava.  Varsinkin Tiinalla oireet vellovat aaltoliikettä ja olo on hetken mainio ja sitten taas pidemmän aikaa kurja, kun vanhat vaivat palaavat: kuumeen tuntua, kipuja, päänsärkyä, suolisto-ongelmia ja nivelvaivoja.  Ehkä Tiina herkkänä ihmisenä reagoi antibiootin heikompaan eli tablettimuotoon näin?  Itse olen päässyt vähemmällä, vaikka kalenteriin onkin tullut merkintöjä heikohkojen oireiden paluusta.  Pahin on osaltani vasemmanpuoleisten nivelten särky yöllä sekä tavaton väsymys, joskus heti hyvin nukutun yönkin jälkeen.  Päiviini on kuitenkin sisältynyt niin monia mukavia tapahtumia, ihmisiä ja luontoa, että olen välillä unohtanut koko Bb:n olemassaolon hetkeksi.  Huolehdin luonnollisesti paljon enemmän läheisteni olosta ja heidän Bb:stään, sillä itse olen päässyt jo hyvin tämän hoidon alkuun.  Tiedän varmasti osaltani sen jatkuvan vielä pitkään ja tajuan, että tästä lähin paremmat tai huonommat tulokset riippuvat minusta itsestäni.  On jaksettava ulkoilla (happea!), kuntoilla ja pitää tarkkaa lukua lääkkeiden oikea-aikaisesta ja oikeasta ottamisesta.  On helpotettava oloaan lisähoidoilla ja on pysyttävä emäksisessä ruokavaliossa.  On viitsittävä ja on sparrattava läheisiäänkin, myös niinä vetämättöminä päivinä, jolloin tuntuu, että aalto on heittämässä päistikkaa kallioon!

Huoliaalto ja heikotus tulee usein sen mukaan,  miten pohtii läheistensä hoidon järjestämistä, stressi laukaisee omankin oireilun.  Olemmekin oppineet (tai ainakin pyrimme) katsomaan asiaa monelta kantilta.  On esimerkiksi hienoa, että borrelia on saatu diagnosoitua nyt eikä muutaman vuoden kuluttua.  Aina on paremmat paranemismahdollisuudet, mitä aiemmin tautiin ja sen sivuinfektioihin päästään tarttumaan.

Tipatus sujui hyvin, mutta huomasin selvästi aristelevani perhosen pistoa.  Siitä huolimatta, että me saimme kyynärpään alapuolelle pienet perhoset, joita toimme Saksasta mukanamme.  Mistä lie johtunut, mutta vitamiinitippakin väsytti valtavasti!  Voisivatko suonet olla edelleen väsyneitä ja voisiko se väsyttää näin armottomasti?  Oli silti taas antoisaa pohtia syntyjä syviä Tiinan kanssa.  En tiedä tiivistyykö meidän perhostelujoukossamme enempää se kuuluisa tyhmyys kuin tietämys ja ymmärryskään, mutta on antoisaa pohtia uusia tietoja borrelioositutkimuksesta.  Tietysti pohdimme myös tapoja, joilla voitaisiin herätellä julkista terveydenhuoltoa täällä Suomessa vastaamaan Lymen haasteeseen.  Yhtä mieltä olemme siitä, että lobbausta olisi jaksettava tehdä, niin estradeilla kuin esiintymislavojen takanakin.

Seurantaverikokeet (normaali verenkuva ja EKG) otettiin tänään  ja odottelemme tulostietoja Suomen lääkäriltämme edelleen Augsburgiin lähetettäviksi.  Jännittävää nähdä, miten keho on tablettimuotoiseen hoito-ohjelmaan reagoinut!  Seuraavat verikokeet ovat ohjelmassa kahden viikon kuluttua.  Näiden tulosten perusteella tri Nicolaus arvioi hoitotuloksia puhelimitse.  Toivon meille molemmille hyvin kivunnutta vastustuskykyä ja huojennuksen aaltoa sitten lokakuun puolessa välissä!



Piikitön viikko
21.9.2012, 09:56
Filed under: Uncategorized

Meillä on Tiinan kanssa meneillään piikitön viikko Augsburgista palattuamme.  Päätimme näet, että viikottaiset vitamiinitiputukset jätetään tällä viikolla nauttimatta ja annetaan suonten kokonaan levätä.  Oikein hyvä päätös, ainakin minun mielestäni: elämä ei ole pyörinyt aikataulullisesti tipatusten ympärillä ja sinelmät alkavat jo haalistua, suonet rentoutuvat!  Tosin ihan hyvä olo ei ainakaan Tiinalla ole kotiinpaluun jälkeen ollut.  Hänellä on ikävä suolistotulehdus, joka johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että hotellissa Augsburgissa asuessamme ei aina ollut mahdollista välttää viljaatuotteita ruoassa.  Söimme kyllä hyvin, mutta lipsuimme Singletonin ohjeista joko mielitekojemme tai vaihtoehtojen puutteen vuoksi.

Antibioottien nauttiminen pillereinä on vaikuttanut meidän ruokahaluumme hiukan eri tavoin.  Tiina iloitsee siitä, että tiputuksen aikainen valtava ruokahalu on vähentynyt (ja kuulemma sen mukana toivo herännyt hiukan nousseen painon palautumisesta) ja minä taas tunnun saaneen vielä lisää ruokahalua (ja ehkä jo tippuneista kiloista ehkä yhden tai kaksi takaisin), joka tiputuksen aikana ei ollut kummoinen.  Hyvä minusta on ollut se, että ruokahalu kohdistuu ruoka-aineisiin, jotka ovat emäksisen ruokavalion mukaisia ja muutenkin terveellisiä.  Tiina veikin minut maanantaina kasvisravintolaan ja söimme itsemme ähkyiksi, kun ruoka oli niin valtavan hyvää!

Tiputuksettomuus on antanut minulle myös mahdollisuuden keskittyä uuden pilleriohjelman ”organisoimiseen”.   Minulla on näet ollut täysi työ muistaa Azithromycin –tablettien ottaminen vain joka toinen päivä.  Päivittäiset n. 30 pilleriä ovat minulle sikäli ilopillereitä, ettei tarvitse niiden osalta muistella, onko pilleripäivä vai välipäivä.  Toisaalta Azithromycin -pillerin jälkeinen lyhyt huono olo ei ole sekään mukavaa, joten puolensa ja puolensa näissä pilleriohjelmissa!  Väsymys ei silti päästä pihtiotteestaan.  Olen yrittänyt olla ulkona ja liikkua, sillä luulen, että se olisi avain pirteämpään oloon.  Tiina on näet kuntoillut ihan eri tavalla ja se tuntuu antavan hänelle valtavasti energiaa, vatsavaivoista ja muista tuntemuksista huolimatta.

Viikon tunnelma on silti ollut ehkä hiukan alavireinen.  Alkuviikosta tapasin kadulla äitini jo eläkeläisen naapurin, joka kärsii borrelioosista jo monen vuoden takaa.  Liikuntavaikeudet ovat ikäihmiselle todella hankalia ja jutustelimme pitkään siitä, mitä Augsburgin hoito antaa.  Borrelioosidiagnooseja on lisäksi lähipiirissä saatu ihan tuplasti ja huoli heidän hoidostaan ja sen tehokkuudesta täällä kotomaassa siksi pohdituttanut aika paljon.  Tieto ehkä lisää tuskaa, mutta se antaa myös pohjaa hahmottaa eri tilanteissa tarpeellinen sekä  yrittää auttaa läheisiäni saamaan oikeanlainen ja riittävän pituinen antibioottihoito.  Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehti tuli tässä suhteessa varsin hyvään saumaan, ainakin minun lähipiirissäni.  Lehteni on varsin ”hyvinluettu”!

Tiina kertoi Päivin aloittavan Augsburgin perhoshuoneessa parin viikon kuluttua.  Me toivoisimme saavamme Päivin tuoreita kuulumisia tänne blogiin ja odotamme siis ”kirjeitä Morrellstrassen myllystä”.  Jos vain jaksat, Päivi!



Viimeiset perhoset?
13.9.2012, 19:31
Filed under: Uncategorized

Huomenna on meidän tämänkertaisen Borreliose Centrum Augsburgin –hoitomme viimeinen päivä.  Tänään on pitänyt siksikin kovasti kiirettä lääkkeiden tilausten ja erinäisten todistusten kanssa.  Jopa niin, että vitamiiniliuokseen tarvittavia ampulleja ilmaantui apteekista tuplamäärä!  Joku ystävällinen oli huomannut, että meitä on kaksi ja tilauksemme vaikutti liian pieneltä vitamiinihoitoon kaksi kertaa viikossa.  Niinpä tämä ystävällinen henkilö oli tehnyt tarvittavat muutokset.  Ongelmana oli vain se, että meidän suunnitelmamme on nauttia vitamiinicocktail kotona vain kerran viikossa.  Asia on jo selvitetty, mutta pieni hässäkkä siitä ainakin minun mielessäni syntyi, kun tuntui, ettei matkalaukku riitä!

Haikea on myös fiilis lähteä täältä ”pääkallonpaikalta”: ei enää entisiä tuttuja potilaita, joilta joka kerran turistessa oppii uusia asioita, henkilökunnan ystävällistä ja huomaavaista apua ja tuiki tehokkaita tukihoitoja!  Etäseuranta ei luonnollisesti parhaallakaan tahdolla ole yhtä tehokasta kuin törmätä käytävällä tri Nicolaukseen tai konsultoida kahviautomaatin luona tri Schumairia akupunktiohoidoista.

Klinikka on selvästi meille molemmille jonkinlainen safe haven, johon olemme ”kotiutuneet”.  Eihän kaikki tietystikään aina suju kuin rasvattu.  Huomasimme itsekin alussa, että uusien potilaiden ”perehdyttäminen” rutiineihin ei välttämättä suju kommelluksitta ja tehokkaasti ja se usein ikään kuin ”siirtyy” ns. vanhojen potilaiden vastuulle perhoshuoneen oranssiin ympäristöön.  Olemme itsekin yrittäneet hoitaa tämän ”velvollisuutemme”, Tiina erityisen ansioituneesti.  Siitä hänelle näin julkisesti 10 pistettä ja papukaijamerkki.    Olemme kuitenkin tällä käynnillämme havainnoineet sitä, miten heikkokuntoisimpia tai kielitaidottomia potilaita ei todellakaan jätetä oman onnensa nojaan.  Huonosti liikkuvan Claudian voinnista jatkuvasti huolehditaan; hänelle järjestettiin myös kyyti lentokentälle sekä kuljettaja velvoitettiin toimimaan saattajana ja apuna laukkujen kanssa lähtöselvitykseen asti.

Mekin ajattelimme matkustaa Augsburgista Münchenin lentokentälle kätevällä lentokenttäkuljetuksella, vaikka tulimme kahdella junalla.  Kuljetusyritys noutaa matkustajat halutusta paikasta lentoihin sopivaan aikaan.  Kuljetuksia järjestää kaksi yritystä ja ne täytyy tilata etukäteen. Flughafentransfer Bavarian puhelin on +49-821-473805 ja sähköposti info@bavaria-transfer.de (ehkä hiukan edullisempi suuntaansa noin 25-35 euroa henkilöltä) . Flughafentransfer Stefan Kaulken voi tilata puhelimesta +49-821-5083409 ja heille voi viestittää osoitteeseen stefan.kaulke@t-online.de.  Molempia klinikka käyttää. Kolmaskin hyvä kuljetusfirma kuulemma löytyy: http://www.qross-qair.de. He puhuvat tietojemme mukaan sujuvaa englantia ja ovat joustavia.

Huomenna on perjantai, lyhyt päivä ja uloskirjautumisemme aika.  Istumme vielä aamupäivällä antibioottitipassa perhoshuoneessa.  Tiina fiilistelee jo nyt, että perhoshuoneessa sitten huomenna hyvästelemme Alecun, Lauran ja muut hyviksi tuttaviksi muodostuneet kohtalotoverit.  Minä sain joustavasti varatuksi itselleni lyhyellä varoitusajalla vuoron aamutuimaan ultraääneen ja magneettihoidossa käymme molemmat.  Sitten selvitämme hoitolaskumme.

Kotomaassa jatkamme sitten mahdollisimman hyvin lääkärin hoito-ohjelman mukaisesti.  Tiina on myös selvittänyt, miten magneettihoitolaite voidaan helposti vuokrata käyttöömme photonin rinnalle.  Kohta hän varmaan perustaa sen ”kuivahoitoklinikan” (siis ilman lääkäriä), josta tri Nicolaus jo häntä kiusasikin!



Ponnistelut jatkuvat
12.9.2012, 19:09
Filed under: Uncategorized | Avainsanat: , ,

Eilen iltapäivällä, pilvien alkaessa kerääntyä Augsburgin taivaalle ja painostavan kuumassa säässä, meillä oli Tiinan kanssa peräjälkeen tapaamiset lääkärimme tri Nicolauksen kanssa.  Ne venyivät molemmilla yli tunnin keskusteluiksi hoidon tuloksista tähän asti sekä – vielä tärkeämpää – hoitojemme jatkosta.  Ei ollut tietystikään yllätys meille kummallekaan, että hoito jatkuu.  Sen osasimme itsekin ennustaa sekä olostamme että isojen verikokeiden tuloksista.  Minä olin huolestunut Tiinan puolesta, koska kokeet näyttivät bakteerin aktivoitumisen (loppujen lopuksi hyvä asia: se on nyt saatu esille piilopaikoistaan ja hänen CD57 –arvonsa on vain hiukan noussut) ja Tiina minun puolestani (CD57 –arvoni on edelleen aika matala: 22)!  Eikö sitä niin sanotakin, että helpompi nähdä toisen olo ja vaivat, kuin arvioida omiensa vakavuus?! 

Iso uutinen oli kuitenkin se, että siirrymme molemmat kokeilemaan antibioottinen nauttimista suun kautta!  Antibioottien yhdistelmä sekä siihen liittyvä Artemisia annua (2 x 2 päivässä) säilyvät samoina; myös niiden nykyinen vahvuus pysyy toistaiseksi (siis: Azithromycin 500mg/3 kertaa viikossa, Rifampicin 300mg/kerran päivässä ja Minocyclin 100mg/2 kertaa päivssä).  Minun täytyy myöntää, että vaikka tämä uutinen yllätti minut, ei se suinkaan ollut epämiellyttävä yllätys.  Tosin ajattelen, että on vaikeampi – henkisesti – palata iv-hoitoon pienen paussin jälkeen, jos sellainen tilanne tulee eteen.  Tiina oli epäileväisempi ja ”harasi hiukan vastaan”, sillä olemme tälläkin käynnillä törmänneet useaan BCA:n perhoshuonekerhon jäseneen, joka on palannut iv-regiimiin kuukauden tai parin tabletti-regiimiä kokeiltuaan.  He ovat raportoineet oireiden palanneen ja olon huonontuneen.  Tosin meillä ei tietystikään ole vertailukohtaa, koska pillereitä onnistuneesti popsineet kohtalotoverit eivät ole täällä raportoimassa olostaan tai sen parantumisesta.  Eilen illalla jo kuitenkin ”juhlimme” pillereihin siirtymistä monilla, runsailla kreikkalaisen keittiön vihannes- ja tahna-annoksilla Maximilianstrassen Poseidon –ravintolassa ja skoolasimme kuplattomalla vedellä, kuten kuuluukin!

Piikkiperhosista emme kuitenkaan kokonaan luovu, ehei!  Nautimme edelleen vitamiinipaukkumme suonensisäisesti, mutta vain kerran viikossa.  Toivomme, että mukava hoitajamme Maritel jaksaa jatkaa meidän ja vitamiinisekoituksemme kanssa vielä ainakin seuraavat 8 viikkoa tai kunnes puhelinvastaanottomme lääkärin kanssa toisin päättää.  Minun osaltani hoitoa arvioidaan seuraavan 8 viikon sisällä ja selvitetään, voidaanko hoitoa hiukan lieventää.  Nyt on saatu ”ensimmäisen tulokset” (dixit lääkärimme) ja kystamuodossa sekä solunsisäisessä muodossa piileskelleet ylenmääräiset Bb:t on osittain saatu normaalimuotoon.  Tosin norjalainen Anette kertoi eilen juuri poikansa verestä löytyneen kystamuotoja ja spirokeettoja vielä kuudentoista viikon tehokkaan antibioottihoidon jälkeenkin.  Aloin näillä eväillä jo yöllä suunnitella, että palaisin Suomessa myös takaisin taitavan akupunktioeksperttini hoitoon nyt, kun piikit muuten vähenevät.  Akupunktio on aika joustava tukihoito.

Tämän viikon hoito-ohjelmamme noudattelee vielä jo olemassa olevaa ja niin olemme siis nauttineet korkeataajuushoidosta kuin siamilaiset kaksoset vierekkäisillä peteillä nukkuen sekä istuneet samanaikaisesti perhoshuoneessa muita perhostelijoita jututtaen.  Tuttavamme Marek on vielä täällä ja seuraa varsin ortodoksisesti kolmatta ja neljättä kuukautta hoitoja sekä Singletonin dieettiä.  Marek todistaa hyvin selvästi sen, miten tärkeää on päättäväisyys ja tiukka ohjelmien ja tukihoitojen noudattamien!  Hän on kuin eri ihminen, energinen ja ”läsnä” sekä kivuton, näiden viikkojen jälkeen.  Hän tekee enemmän ja enemmän etätöitä ja suunnittelee jo paluuta Australiaan ja Singletonin -dieetin, kuntoilun ja luonnonlääkkeiden käytön jatkamista koko loppuelämänsä.  Hänen DC57 –arvonsa on jo noussut ylimmälle, toivotulle tasolle ja on 360. Olemme kuitenkin hiljaa keskenämme jutelleet Tiinan kanssa, että Marekin ehdoton hedelmäkielto ei tule meille sopimaan, vaan me ainakin aiomme nauttia vielä monta aikaa suomalaisista marjoista ja hedelmistä – ehkä joskus jopa repsahdamme ei-luomuun…  Mutta Marek on vaikuttava esimerkki siitä, miten se kuuluisa harmaa kivi läpäistään.  Löytyisiköhän meistä tuota samaa, kun ryhdymme uudelleen noudattamaan Singletonia tämän hotellielämän jälkeen?



Toinen rupeama
11.9.2012, 05:04
Filed under: Uncategorized | Avainsanat: ,

Olemme takaisin BCA:ssa Augsburgissa, junantuomat tällä kertaa.  Etelä-Saksassa on vielä nyt kesä, lämpöä aikamoisesti.  Klinikalla on useita asioita muuttunut, mutta perhoshuone pysyy ja miltei ”tuntumattomat” perhoset.  Onneksi!  Klinikan kapasiteettia on kasvatettu.  Paitsi että Elken apuna on jo syyskuun alusta ollut Uli ja lokakuussa aloittaa kolmas sairaanhoitaja, tipatukset on nyt järjestetty kahteen löösiin: aamuvuoroon ja iltapäivävuoroon iv-huoneessa.  Tämä edesauttaa myös tukihoitojen käyttöä ja jonoja ei tänään muodostunut kuin photon –hoitoon.  Korkeataajuuskoje on uusi ja 45 minuutin hoitoon pääsee nyt kaksi potilasta kerralla.  Häveliäästi sermi kyllä erottaa hoitosängyt toisistaan.  Meidät oli Tiinan kanssa ohjelmoitu korkeataajuushuoneeseen yhtä aikaa lounaan jälkeen.  Tiina parka: nukahdin alta aikayksikön ja niin Tiina kuunteli kuorsaustani myös päivällä.  Rentouduin todella autuaasti ja korkeataajuushoidon jälkeen oli hieman vaikea keskittyä kuntoiluun… Osa syynä tietysti yleisesti surkea kunto ja mennyttä kalua olevat polveni.  Tiinan kunto ja kuntoilu ovat jo miltei ammattimaisia, niin kauniisti taipuu koukistaja hänen tehdessään 20 sarjaa kidutusvehkeeksi kutsumassani laitteessa.  Hoitotyöpäivän jälkeen on olo samalla väsynyt ja energinen!  Viimeinen viihde tänään oli infrapunasauna.  Klinikan sauna on oikeaoppinen ja infrapunaa nautitaan A, B ja C –säteinä.  Jos suunnittelet infrapunasaunaa jossain kuntosalilla tai harkitset sen hankkimista itsellesi, selvitä nämä sädeasiat.  Saunojen valmistajatkaan eivät aina tiedä, mikä on terveysvaikutukseltaan oikeanlainen infrapunasauna!

Tänään näytti siltä, että kapasiteetti klinikalla on kasvanut myös siksi, että useat potilaat istuvat pelkästään iv-hoidossa perhoshuoneessa tai tekevät tukihoitoja valikoidusti.  Ronskeina tyttöinä me Tiinan kanssa otamme kaikki mahdolliset hoidot (hoitosuunnitelman mukaisesti) ja nautimme koko tarjonnasta täysin siemauksin.  Täällä ollessa tulevat asiat tehdyiksi kuin varkain vähän tiukemmalla itsekurilla kuin kotona.  Tämä koskee erityisesti kuntoilua.  Uskon itse vahvasti, että iv-hoito puree paremmin, kun tukihoidot sitä avittavat ja yhteisvaikutus on tärkeä parantumisen tahdinkin osalta!  Kun perhoshuoneessa oli hiukan vähemmän väkeä, niin tunnelma ei ehkä tänään ollut niin riemukas kuin odotin.  Olivatko osasyynä Lauran hiukan kitkerät kommentit, kun hän ei ollut tyytyväinen aikataulujärjestelyihin?  Hän on palannut perhoshuoneeseen jouduttuaan kotimaansa kalliin iv-hoidon takia turvautumaan suunkautta nautittaviin antibiootteihin ja hänen oireensa ovat alkaneet vähitellen palata.  Me sen sijaan olimme iloisia ja osin vähän riehakkaitakin: oli todella mukavaa palata tänne ja henkilökunnan iloisista ilmeistä tuntui siltä, että tunne oli molemminpuolinen.

Huomenna on jännittävä päivä: meillä on molemmilla lääkärin tapaaminen.  Prognoosia odotellessa on hyvä painua pehkuihin, nukkua aikaisin ja levätä hyvin!  Siirsin jo herätyskellonikin Saksan aikaan, etten herätä Tiinaa enää toisena aamuna klo 4.45!



Sinnittelyä
4.9.2012, 17:31
Filed under: Uncategorized

Jatkamme Tiinan kanssa iv- ja photonhoitoja edelleen ja valmistaudumme henkisesti jo paluuseen Augsburgiin.  Viime päivinä on molemmilta ollut hiukan hankalaa löytää sopivia iv -suonia.  Aina on kuitenkin tippa saatu soljumaan suoneen.  Upea hoitajamme on niin taitava!  Tunnustan osaltani kuitenkin jonkinlaista ”taisteluväsymystä”, josta tunnen hiukan häpeää ja jota vastaan yritän ryhdistäytyä.  Nythän ei hoitojen aloituksesta ole mennyt kuin pari kuukautta, eikä vielä pitäisi ajatella muuta kuin ”tulta päin!”.  Ehkäpä valtava väsymys, joka nukututtaa tiputuksen välipäivinä, käy jonkinlaisena tekosyynä?  Tiinalla taistelutahto on jäljellä, mutta hän on valitettavasti kärsinyt kaikenlaisista borreliaoireista ja istunut tipassa usein hiukan kalpeana.  Mistään twilight –tunnelmasta ei silti ole lainkaan kysymys!  Pulputus käy, kun vaihdamme kuulumisia ja tehokas Tiina hoitaa asioita tietokone sylissään tiputuksen aikana.  Olemme hoitaneet myös Augsburgin matkan järjestelyt sekä erinäisiä koti- ja työasioita.  On rattoisaa voida ”konsultoida” toista kaikenlaisista asioista!    

Tällä kertaa ajattelimme matkustaa Augsburgiin Münchenin lentokentältä siten, että laittaudumme ensin kaupunkiin bussilla ja sitten Münchenistä junalla Augsburgiin.  Se on kuulemma helppoa ja on myös kiva kokeilla, kuinka paljon aikaa tuohon matkaan menee julkisilla kulkuvälineillä! Voimme sitten antaa vihjeitä siitä, miten 90km Münchenistä Augsburgiin (ja takaisin) parhaiten taittaa ja mitä matka kustantaa tältä osin.  Koska näillä näkymin olemme Augsburgissa vain viikon, asumme nyt hotellissa.  Vapaita asuntoja oli hankala löytää ja hotellienkin osalta kaupunki tuntuu olevan vierailijoita täynnä.  Hotellimme Dorint on hyvin lyhyen kävelymatkan päässä BCA:sta ja se on tässä järjestelyssä ihan oikea plussa!  (Tasapainottava miinus on se, ettei  hotellissa voi laittaa ruokaa.)  Klinikkahan sijaitsee n. 20 minuutin kävelymatkan päässä Augsburgin keskustasta, joten aika moni hotelli on sitä lähellä.  Me asumme kuitenkin nyt samalla puolella junarataa kuin missä klinikka sijaitsee.  Voimme helposti kävellä keskustaan hotellilta vaikka ihailemaan vanhankaupungin pieniä kujia ja syömään suhteellisen edullisesti paikallisissa ravintoloissa.  

Tänään vastaanotin vahvistuksen BCA:lta viikon hoitojaksosta ja sain samalla allekirjoitettavakseni hoitosopimuksen.  Sopimus palautetaan klinikalle maanantaiaamuna, kun saavumme sinne klo 8.15.  Tuntuu mukavalta: minulle on taas varattu paikka oranssissa lentotuolissa ja muissa tukihoidoissa!  Perhoshuone, täältä tullaan!