Borrelioosi Blogi


Vastaukset vähissä
16.8.2012, 11:52
Filed under: Uncategorized

Blogissa on ollut hiljaista.  Kahdestakin syystä.  Ensinnäkin olotila on taas ollut zombi –vaihteella (nyt helpottaa, muttei väsymys ja säryt).  Pääasiassa kuitenkin siksi, että aina ei tunnu, että osaisimme vastata kaikkiin todella tärkeisiin kysymyksiin.  Kokemukset ovat olleet myös kovin erilaisia, myös Augsburgin osalta.  Meillä ei esimerkiksi ole ollut mitään ongelmia saada lääkereseptejä ja lääkkeitä Saksasta Suomeen.  Lääkäri kirjoitti reseptin, paikallinen apteekki toimitti klinikalle ja klinikalta tehtiin tulli-ilmoitus. Joku kertoi oman kokemuksensa olleen erilainen: eräs BCA:n lääkäreistä ei ollut suostunut reseptiä kirjoittamaan.  Jos joku teistä vielä joutuu samanlaiseen tilanteeseen, kehoitan kääntymään perhoshuoneen valtiattaren Elke Rauhmin tai vastaanoton rouvien puoleen. 

BCA:n potilasjonot ovat todella pitkät.  Hoitotulokset ja maine kulkevat suusta suuhun ja klinikan ovesta astuu sisään ulkomailta matkustaneita ihmisiä myös ilman ennakkovaroitusta.  En tiedä, onko ketään käännytetty takaisin, mutta uskon, että tämä on klinikan hallinnolle valtava eettinen ongelma. Ainakin tuntuu, että kapasiteetti ja sen mukana hallinto on hiukan yskähdellyt.  Kaiken kukkuraksi myös sähköposti tuntuu olevan jumissa ja puhelinkin jatkuvasti varattu.  Potilaan näkökulmasta jokainen kärsimyksen päivä on liikaa ja mielessä hiertää pelko siitä, jaksanko sitten lähteä Augsburgiin, kun paikkani jonossa tulee!  On kamalaa joutua ”taistelemaan” kaikesta, kun on niin sairas, että jaksaa tuskin hengittää!  Uskon – jos joku läheinen voi auttaa – että vielä yhden sähköpostin lähettäminen BCA:han voisi olla tärkeää.  Sähköpostin, jossa kuvaisi, miten nopeasti oma terveydentila huonontuu ja mikä tuntuu jo peruuttamattomalta.  Tuntuisi myös  tärkeältä yrittää auttaa kehoaa sinnittelemään luonnonlääkkeiden ja ravintolisien avulla.  Tiina teki valtavan tutkimustyön ja selvitti oleellisia luonnollisia aineita ja ravintolisiä ja onnistui todella hyvin meidän 8 kuukauden odottelu- ja sinnittelyvaiheessamme.  Hän on viimeistelemässä selostusta käyttämistään (käyttämistämme)  luonnonlääkkeistä ja ravintolisistä: Augsburgin protokollaan suoraan liittyvistä ja sellaisista, joita hän itse nauttii ja jotka saivat raikuvat ablodit tri Nicolaukselta.  Viimeistelty lista tulee tänne blogiin.  Voit sieltä saada osviittaa omiin kipuihisi suoraan vaikuttavista luonnonavuista.

Yhdessä kommenteista kyseltiin kuulumisia KELA –korvauksista.  Sen verran on uutisia, että kirjelmöityäni Kelan Ulkomaanyksikköön sähköpostitse (puhelinpalvelussa ei ole osattu auttaa), sain eilen vastauksen, että hakemukseni on työn alla.  Koin vastauksen kuitenkin varsin myönteiseksi, sillä se toteaa: ”Kaikki Teille tehdyt tutkimukset eivät ole sellaisia, joille löytyisi suoraan vastaavuus Suomessa tehdyistä tutkimuksista, joten olemme joutuneet kysymään neuvoa hakemuksen käsittelyn suhteen.  Hakemus on vielä muutaman tutkimuksen osalta konsultoitavana taholla, joka määrittää tutkimuksille koodit ja taksat. Odotamme heidän palauttavan hakemuksen käsittelyymme ohjeistuksen kanssa pian.  Ratkaisemme kyllä hakemuksenne heti, kun saamme ratkaisuohjeita näiden tutkimusten osalta…”   Nämä kulut koskevat ensimmäistä lääkärikäyntiäni ja isoja alkukokeita.  Kerron kyllä, kun KELAn päätöksen saan!

On hyvä tietää, että Augsburgin klinikka ei laskuta eikä hyväksy pankkisiirtoja, vaan lääkärikäynnit ja verikokeet on maksettava välittömästi.  Hoitojaksoista maksetaan viikoittain etumaksu ja erotus viikon todellisiin kustannuksiin maksetaan käteisellä jokaisen viikon perjantaina.   Jos saat (toivottavasti!) KELAlta ennakkopäätöksen/maksusitoumuksen, Sinun on silti varauduttava ensin itse maksamaan kulut paikan päällä.

Mainokset

2 kommenttia so far
Jätä kommentti

Minultakin kysellään jatkuvasti kokemuksista ja Saksan hoidoista. Olen vasta ihan alkuvaiheessa ja ohjaan porukkaa tänne teidän blogiin, vaikka mielelläni myös kerron mitä vähän nyt itse tässä vaiheessa osaan ja tiedän.

Onko teillä Sari ja Tiina tietoa Hannoverin klinikasta, jossa myös ILADS-hoitoprotokolla käytössä (ja siis oheisinfektiot myös osataan huomioida)? Heinäkuussa sain sieltä vastauksen, että ovat laajentaneet, kun potilaita on niin paljon tulossa ja että pystyvät vastailemaan vasta elokuun puolella. En ole sinne nyt ollut yhteyksissä itse, kun tuli Augsburgista peruutusaika tarjolle heinäkuussa.

Potilasdirektiivin mukaan Kelan ilmeisesti pitäisi korvata hoito – myös vaikka sairaanhoitopiiri ei puoltaisi. Tähän aion perehtyä lisää, mutta on niin tuhannesti perehtymistä 🙂 Mahtavasti todella tärkeää tietoa on saanut tästä teidän blogista!

kommentti Kirjoittanut Päivi

Koettakaa nyt vaatia siellä klinikallka, että laskuttaisivat suoraan Kelaa, kun sen Kelan päätöksen saatte. Lain mukaan sen pitäisi näin mennä, muuten ovat köyhät ja kipeät eriarvoisessa asemassa.

kommentti Kirjoittanut Kristiina




Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



%d bloggers like this: