Borrelioosi Blogi


Happamia ovat!
15.7.2012, 16:26
Filed under: Uncategorized

Toinen perhoskausi alkaa huomenna, mutta emme ole tuhlanneet viikonloppuamme!  Olemme tutustuneet sekä Augsburgiin, että opetelleet happamuuden estoa ja tavoitelleet ihanaa emäksistä ruokavaliota.  Siinä emme kyllä ole onnistuneet ihan näin alkuun.  Se on anteeksiannettavaa, olemmehan viettäneet Tiinan pyöreän nelikulmaisia syntymäpäiviä tänään!  Ruoka-aineiden happamuusindeksilista on aiheuttanut pientä pähkinää itse kullekin tässä asuntomme ruokapöydän ympärillä.  Kuka olisi uskonut, että sitruuna on heikosti emäksinen!  Vai onkohan ohjaajan lista ollenkaan oikeassa? Siispä ryhdyimme empiirisiin tieteellisiin testauksiin pH-paperiemme kanssa.  Meidän Tiinan kanssa jo raapustettuamme arvomme aamutuimaan ja sitten aamiaisen jälkeen seurauskäyrästöillemme, vertailuarvoa pyydettiin todennäköisesti lymettömältä Tommilta.  Myös siksi, että hän on viikonloppuna syönyt aterioilla varsin happamuutta aiheuttavaa ruokaa: lihaa, juustoa, leipää jne.  Bingo! Tommi osoittautui vielä happamammaksi kuin minä.  Tiina syntymäpäiväsankarina oli ensin ehdoton voittaja emäksisyydessä, mutta nyt me kaikki olemme valuneet happamuuteen, minä pahimmanlaatuiseen.   Huomenna on mentävä ruokakauppaan happamuusindeksilistan kera!

Happamasta emäksiseen.

Aamun pH -arvojen tulokset.

Patogeeniset bakteerit eivät viihdy emäksisessä ja happipitoisessa ympäristössä.  Siksi antibioottihoidon tukemiseksi olisi tärkeä pitää keho emäksisenä.  Terveisiä vain kotiin: nyt ryhdytään hoitojen jatkuessa laskemaan ruoka-aineiden emäksisyyksiä sen lisäksi, että osa meistä noudattaa Montignacin ohjeita ja allergiani huomioidaan myös! Ilouutinen on, että tämä asia on todella helppo testata – vaikka joka kerta ennen ja jälkeen aterian!  Tasan ainoa asia, joka lymepotilaan on helppo testata.  Toiletteihin tai käsilaukkuihin siis runsaasti pH –paperia!  Tunnustan, että tämän viikonloppuviihteemmekin jälkeen minun on edelleen vaikea uskoa, että kehon happamuus vaihtelee niin suoraan verrannollisesti ruoka-aineyhdistelmien happamuuden mukaan ruoan nauttimisen jälkeen!

Tieteellisistä kokeista huolimatta, emme suinkaan ole olleet tänä viikonloppuna hapannaamoja! Vihdoinkin on ollut aikaa ja hiukan energiaakin tehdä mukavia asioita: kävellä kaupungilla, käydä kahviloissa, museoissa.  (Käykää ihmeessä Fuggereissa, kun Augsburgiin satutte!  Se on Euroopan tai maailman ensimmäinen tuettu asumisjärjestely: vuosivuokra on pysynyt 500 vuotta samana.  Se on kokonaiset 88 senttiä.)  Kaiken kaikkiaan Augsburg on varsin viehättävä, pieni kaupunki.  Se on Saksan vanhin.

Odottelemme molemmat jo ihan (sero-) positiivisina alkavaa hoitoviikkoa, vaikka hoito rankkaa onkin.  Viikko tulee olemaan vaativa myös sen suhteen, että hoitoon lisätään kaksi uutta antibioottia.  Taistelutahto on Gänsbühlen asunnossamme koko korkealla!

Mainokset

Jätä kommentti so far
Jätä kommentti



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



%d bloggers like this: